Yleisimmät taimityypit
Astiataimet tai paakkutaimet.
Yleisimmät kasvityypit
Yleisimpiä Suomessa käytettäviä havukasveja ovat erilaiset kuuset, männyt, tuijat, marjakuuset ja katajat.
Istutusaika
Astiataimia voidaan istuttaa koko sulan maan ajan. Sen sijaan paakkutaimia istutetaan vain keväällä ja syksyllä, kun kasvit ovat lepotilassa. Keväällä tämä tarkoittaa istuttamista ilman ollessa vielä kohtuullisen viileä. Syksyllä paakkutaimien istutusaika on elo-syyskuussa. Astiataimella istuttaminen on huolettomampaa.
Kasvualusta
Kasvualusta tulee olla kalkittu ja lannoitettu. Käytä typpipistoista lannoitetta. Liiallisesta lannoittamisesta ei ole haittaa keväisin, mutta alkusyksystä alkaen vältetään liiallista typpilannoitusta, jotta kasvit tuleentuvat. Suomen maaperä on luonnostaan hapanta ja kalkitsemisesta ei ole haittaa. Käytä mieluiten syyslannoitteita, joissa on fosforia ja kaliumia. Fosfori pakottaa kasvin lepotilaan odottamaan seuraavaa kevättä ja kalium teettää kukka-aiheita seuraavalle kesälle
Pensaiden kasvualustan paksuudeksi riittää yleensä puolimetriä ja puille varataan niiden koosta ja ravinnetarpeesta riippuen 80-120 cm syvä kasvualusta. Lisäämällä tuoretta ja ravinteikasta multaa tasaisesti juuripaakun ympärille istutuskuopassa edesautat juurtumista.
Kasvupaikka
Kasvupaikka valitaan jokaisen lajin vaatimusten mukaan: valossa viihtyvät katajat ja männyn lajit istutetaan aurinkoiselle ja kuivalle paikalle. Puolivarjossa viihtyvät lajit, kuten marjakuusi ja tuijat sijoitetaan tontin varjoisalle puolelle.
Ennen istutusta
Taimen juuriston ei saa antaa kuivua. Pidä taimen juuristo kosteana ja ennen istuttamista niiden ei kannata pitää auringossa. Paakkutaimet voi upottaa veteen pariksi tunniksi. Älä riko juuripaakkua.
Istutus
Havutaimet istutetaan rikkomatta juuripaakkua. Astiataimen ruukku poistetaan aina ennen istutusta, mutta paakkutaimen säkkikangasta ei tarvitse poistaa.
- Aseta taimi istutuskuoppaan
- Siteet ja solmut leikataan auki vasta taimen ollessa oikeassa asennossa
- Tiivistä maa taimen ympärillä painelemalla. Älä polje maata tiiviiksi!
- Kastele kasvualustaa vedellä noin 20-50 L per taimi riippuen taimen koosta
- Havupuut tuetaan istutuksen yhteydessä ja niistä poistetaan kilpalatvat
Istutussyvyys
Istutussyvyys on tärkeä. Juuripaakun pinta ei saa jäädä kovin paljon maanpintaa syvemmälle ja hyvä ohjesääntö on syvyys, jossa paakun päälle saa lisättyä vielä noin 2-5 cm multaa. Multa tiivistyy jonkin verran kasteltaessa. Toisaalta kasvi ei saa olla niin ylhäällä, että juuristo kuivuu.
Istutusetäisyys
Pensas- ja puuryhmille tehdään yhtenäinen kasvualusta — ei erillisiä mullalla täytettyjä kuoppia siellä täällä. Kovan pohjamaan pinta rikotaan ennen mullan lisäämistä. Istutusetäisyyksiin vaikuttaa kasvien käyttötarkoitus ja niiden koko täysikasvuisina. Tiheitä ryhmiä ja aidanteita istutettaessa käytetään seuraavia istutusvälejä:
- pienet pensaat 50-70 sentin välein
- keskikokoiset 70-100 sentin välein
- suuret pensaat 100-150 sentin välein
- seinän vierustalla pensaat sijoitetaan 50-70 sentin etäisyydelle seinästä
Tukeminen ja sidonta
Puut tuetaan tukevalla tukiseipäällä juuriston liikkumisen estämiseksi tuulisella paikalla ja mahdollisen lumikuorman seurauksesta. Muista sovittaa vuosittain sidosnauhat, etteivät ne purista runkoa. Tukiseiväs poistetaan noin 2-3 vuoden päästä istuttamisesta.
Alkuhoito
Havukasveja ei pidä leikata istutuksen yhteydessä. Vioittuneet oksat kuitenkin poistetaan siististi leikkaamalla.
Kastele taimia tarpeen mukaan niin kauan, kunnes taimet ovat juurtuneet ja alkaneet kasvaa kunnolla. Paahteisella paikalla keväällä ja kesällä kastellaan kerran ja helteellä kahdesti viikossa. Kastele yhdellä kertaa vähintään 10 l vettä/taimi taimen koosta riippuen.